Wis 17

1 Suuret ja tutkimattomat ovat sinun tuomiosi: sentähden joutuivat harhaan ymmärtämättömät sielut. 2 Nuo, joilla ei lakia ole, luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa. Mutta pimeyden kahleissa ja pitkän yön vankeina, he jäivät virumaan majoihinsa suljettuina, iankaikkista kaitselmusta paossa. 3 Kun he salaisine synteineen luulivat olevansa piilossa unhotuksen pimeän verhon alla, niin he hirmuisen pelon valtaamina ja harhanäkyjen säikyttäminä joutuivat hajalleen toisistansa. 4 Sillä ei edes se etäinen nurkka, joka heidät kätki, voinut suojella heitä pelolta, vaan heidän ympärillään kuului kauhistavaa pauhua ja näkyi synkkiä kummituksia, joilla oli inhottavat kasvot. 5 Eikä minkään tulen voima kyennyt antamaan valoa, eivätkä tähtien kirkkaat liekit voineet valaista tuota synkkää yötä, 6 vaan heille näkyi ainoastaan itsestänsä syttynyt tuli, täynnä kauhua. Ja tyrmistyneinä tuosta ennennäkemättömästä näystä, he pitivät näkemäänsä kahta kamalampana. 7 Taikakeinojen ilveily oli nyt lyöty maahan, ja viisaudesta kerskaaminen joutui surkeasti häpeään. 8 Sillä ne, jotka olivat luvanneet karkoittaa pelon ja säikähdyksen sairaasta sielusta, sairastivat itse naurettavaa arkamielisyyttä. 9 Silloinkin, kun ei ollut mitään kauhistavaa heitä peljättämässä, he kovin säikkyivät syöpäläisten liikettä ja käärmeiden sihinää. 10 He olivat menehtyä pelosta eivätkä tahtoneet edes katsella ilmaa, jota pakoon ei missään voida päästä. 11 Sillä pahuus todistaa olevansa luonnostaan pelkuri, silloin kun se saa rangaistuksensa, ja omantunnon vaivaamana se aina tekee vaikeat vielä vaikeammiksi. 12 Sillä pelko ei ole mitään muuta kuin harkinnan tarjoamien apukeinojen hylkäämistä. 13 Ja kun sisäinen luottamus on liian heikko, on neuvottomuutta pidettävä pahempana kuin sitä syytä, joka kärsimyksen aiheuttaa. 14 Niin nämä tuona sinänsä voimattomana yönä, joka oli tullut heille voimattoman tuonelan perukoilta, makasivat samaan uneen vaipuneina, 15 milloin outojen kummitusnäkyjen ahdistamina, milloin epätoivon lamauttamina. Sillä äkillinen ja odottamaton pelko oli heidät vallannut. 16 Sitten jokainen, joka siellä näin vaipui maahan, oli suljettu kahleettomaan vankityrmään, jossa häntä pidettiin vartioituna. 17 Olipa hän peltomies tai paimen tai päiväläinen, joka teki työtä kedolla - jokaisen, jonka pelko yllätti, täytyi alistua tuohon välttämättömään pakkoon. 18 Sillä kaikki sidottiin samalla pimeyden kahleella. Tuulen suhina tai lintujen sulosointuinen laulu tuuheissa lehvistöissä tai voimakkaasti virtaavan veden tasainen kohina 19 tai alassyöksyvien kallionlohkareiden hirmuinen ryske tai hyppivien eläinten näkymätön juoksu tai kiljuvain villipetojen ääni tai kaiku, joka vastaa vuorten onkaloista - kaikki sai heidät kauhusta lamaantumaan. 20 Sillä koko muu maailma oli kirkkaan valon valaisema ja puuhasi esteettömästi askareissaan. 21 Ainoastaan näiden ylle oli levitettynä raskas yö, sen pimeyden kuva, joka oli ottava heidät valtaansa; mutta itse he olivat itsellensä pimeyttäkin raskaampana taakkana.